Veisuunäyte

Veisuunäytteenä on siionin laulun 207 sekä virsi 151 säkeistöt 1-9. Äänitykset on tehty Helsingin Rauhanyhdistyksen toimitalolla seurojen yhteydessä. Alla on laulun ja virren sanat. Näytteet ovat mp3-muodossa. Äänitysten toistamisen pitäisi onnistua lähes kaikilla käyttössä olevilla mediasoitimmilla.

Siionin laulu 207

1. Henkensä antoi hän, kaikki ken loi,
verensä ristillä voittomme toi,
Siionin vuorella pasuuna soi,
kirkkaasti paistaa Saalemin koi.

2. Vartijan ääni se kuuluupi vaan,
että mä kohta jo siirtyä saan,
lentää kuin kyyhkyinen poikki tään maan.
Toisemme siellä taas kohdataan.

3. Hyvästi, piskuinen lauma, nyt jää
toivoss', ett' loppuu tää myrskyinen sää.
Kohtahan matkamme päättyvi tää;
kyynelten matka iäksi jää.

4. Kerran me uudessa Saalemin maass'
ilolla toisemme kohtaamme taas.
Riemuiten voitosta veisata saa,
ei hylkää Jeesus morsiantaan.
Gustaf Skinnari 1888

Virsi 151

1. Nyt yhdessä jo lähtekää,
iäisiin häihin pyrkikää.
Ken Herran kutsun torjuen
pois jäisi tieltä autuuden?

2. Myös tulkaa, heikkouskoiset,
te väsyneet ja murheiset,
nyt taivaan tietä kulkemaan
ja Herran virttä veisaamaan.

3. Maailman tien me jätämme
ja Herran tielle lähdemme.
Myös jääkööt turhat murheemme,
ne estävät vain matkaamme.

4. Nyt, Pyhä Henki, taluta,
oppaana kulje matkalla.
Sanalla meitä valaise,
kirkasta Jeesus kaikille.

5. Sytytä lamput palamaan
ja öljystäsi loistamaan.
Häävaatteet pidä puhtaina
Jeesuksen veren voimalla.

6. Opeta meitä uskomaan
ja neuvojasi seuraamaan.
Eteesi kaikki puutteemme
nyt, armon Henki, kannamme.

7. Me tiellä Ylkää kiitämme
ja taivaan häistä puhumme.
Jos pilvinen on joskus sää,
niin taivas jälleen selkiää.

8. Me Golgatalla lepäämme
ja kuormat sinne laskemme.
Myös kirkastuksen vuorella
me saamme Herraa katsella.

9. Kun ristin alle joudumme,
on Herra meidän voimamme.
Voi, milloin loppuu vaiva, työ,
kauanko kestää vielä yö?
Suomalainen 1790

Toimintamuodot

Helsingin Rauhanyhdistyksen toimitalolla lapset, varhaisnuoret, varttuneemmat nuoret, perheet ja eläkeikäiset kohtaavat viikoittain yhteisissä seuroissa. Eri ikäryhmien omaa toimintaa on myös runsaasti pyhäkoulusta torstaikerhoon asti. Tilaisuudet ovat maksuttomia, ja kaikki ovat niihin lämpimästi tervetulleita.

Rauhanyhdistys toimii Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhteydessä. Yhteistyömuotoja ovat muiden muassa kirkkopyhät ja ehtoolliskirkot. Toiminnan pääsisältönä on Raamatun opetuksen mukainen usko ja elämä.

Tärkeää on yhteisesti koettu Jumalan rakkauden ja armon läsnäolo ihmisten keskellä. Tämän vuoksi kaiken toiminnan ytimessä on synninpäästön julistus vanhoillislestadiolaisille tutulla tavalla: "Synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä".

Seurat

Tervetuloa seuroihin! Avaa rauhanyhdistyksen ovi, jätä takkisi naulaan ja etsi vapaa paikka seurapenkistä. Erityisesti sunnuntai-illan seuroissa kannattaa olla ajoissa, väkeä on usein enemmän kuin istuimia. Suuressa ihmisjoukossa uusi tulokas saa olla rauhassa - jos haluat jutella ihmisten kanssa, ole itse aktiivinen!

Ohjelma on yksinkertainen. Aluksi lauletaan virsi, jonka jälkeen on rukous ja sitten saarna. Saarnan pitää joko maallikkopuhuja tai pappi. Saarnan perustaksi luetaan teksti Raamatusta. Vaikka puhujat valmistelevat saarnaa, he eivät kirjoita sitä valmiiksi. Taustalla on pyyntö, että Jumala antaisi puhujalle sellaisia sanoja, joita paikalle tulleet kuulijat tarvitsevat. Saarnan ydinsisältö on kuitenkin aina sama: sanoma syntien anteeksiantamisesta. Noin puolesta tunnista tuntiin kestävän saarnan jälkeen lauletaan virsiä ja Siionin lauluja. Nuorten voimakas laulu on mieleenpainuva kokemus.

Voit tulla myös kirkkoseuroihin, joita pidetään useissa Helsingin kirkoissa! Arki-iltaisin kodeissa pidettävissä ompeluseuroissa tutustutaan kahvikupin ääressä uusiin ihmisiin ja käydään monet antoisat keskustelut. Seurapuheita voi kuunnella myös puhelimitse tai Internetin kautta.

Lapsille

Päiväkerhot ja pyhäkoulut

"Lasten kaltaisten on taivasten valtakunta"

Helsingin Rauhanyhdistys järjestää lapsille pyhäkouluja ja päiväkerhoja. Pääosin kodeissa kokoontuvissa pyhäkouluissa nuorimmat ovat syli-ikäisiä.

Torstai-iltaisin rauhanyhdistyksen toimitalon ja Vantaankosken seurakunnan Martinristin seurakuntasalin kerhotilassa kokoontuvaa päiväkerhoa käyvät 4–6-vuotiaat.

Perusajatuksena sekä pyhäkoulussa että päiväkerhossa on Jeesuksen antaman opetuskäskyn toteuttaminen. Opettajina toimivat tehtävään kutsutut henkilöt, jotka uskovat samalla tavalla lasten ja heidän perheidensä kanssa.

Pyhäkoulussa on esillä usein kirkkovuoden mukainen evankeliumiteksti, jonka ydinajatukset opettaja havainnollistaa ja kertoo mahdollisimman yksinkertaisesti. Pyhäkoulun päätteeksi lapset saavat esimerkiksi Hyvä Paimen -tauluun kiinnitettävän lammastarran.

Päiväkerhossa askarrellaan, leikitään, lauletaan ja pidetään uskontotuokio, jossa palautetaan mieleen jokin keskeinen uskonasia. Niin pyhäkoulussa kuin päiväkerhossakin yksi ydinasioista on syntien anteeksiantaminen.

Nuorille

Raamattuluokat

Raamattuluokkatyö on suunnattu varhaisnuorille, jotka eivät ole vielä käyneet rippikoulua. Raamattuluokkien tarkoituksena on syventää varhaisnuorten raamatuntuntemusta, hoitaa heidän uskonelämäänsä sekä tukea kotien kristillistä kasvatusta. Raamattuluokkia järjestetään viikoittain syys- ja kevätkaudella pääsääntöisesti kodeissa, mutta joskus myös rauhanyhdistyksen ja seurakuntien tiloissa.

14–18-vuotiaiden keskusteluillat

Keskusteluilloissa käsitellään nuorten elämään liittyviä uskon ja elämän kysymyksiä. Tarkoituksena on tukea nuorten elämää Jumalan lapsina. Iltoja järjestetään 2-4 kertaa toimintavuoden aikana.

Nuorten aikuisten illat

Helsingin Rauhanyhdistys järjestää nuorille aikuisille keskusteluiltoja, joiden tarkoituksena on syventää Jumalan sanan ja Kristuksen opin tuntemista sekä tukea nuoria aikuisia elämään Jumalan lapsina. Iltoja järjestetään rauhanyhdistyksen toimitalolla syys- ja kevätkaudella kerran kuukaudessa. Iltoihin osallistuu 500–800 henkeä. Keskusteluillassa on ensin tiettyyn aiheeseen liittyvä alustus, jonka jälkeen aiheesta keskustellaan. Keskustelu on usein vilkasta. Ilta kestää yleensä noin kolme tuntia. Keskusteluiltojen aiheita valmistelee nuorisotyötoimikunta, joka ottaa vastaan palautetta ja aihetoivomuksia illoissa kävijöiltä. Kaikki ovat tervetulleita nuorten aikuisten iltoihin!

Eläkeläisille

Torstaikerho

Torstaikerho on rauhanyhdistyksen toimintaa, joka on tarkoitettu ensisijaisesti eläkeläisille ja vanhuksille. Se kokoontuu nimensä mukaan torstaina iltapäivällä noin kuukauden välein. Tavoitteena on, että yhteinen kokoontuminen ja ohjelma muodostuisi sekä ajalliseksi että hengelliseksi virkistäytymiseksi kaikille mukanaolijoille.

Kerhon kokoontuminen aloitetaan alkuhartaudella, ja tilaisuus päättyy loppuhartauteen. Ohjelmaan kuuluu alustus tai esitelmä sekä keskustelua jostakin etukäteen valitusta aiheesta. Kerholaiset voivat itse vaikuttaa aiheiden valintaan. Tilaisuudessa on myös kahvitarjoilu, josta kerholaiset itse huolehtivat.

Alustusten aiheet ovat usein hengellisiä, Raamattuun tai kristillisyyden historiaan liittyviä, mutta myös jokapäiväiseen arkielämään sekä terveydenhoitoon liittyviä aiheita on ollut. Joulujuhla on perinteinen ohjelmaltaan.

Torstaikerholaiset järjestävät retkiä keväisin ja syksyisin. Retkikohteina ovat olleet kotimaan luonto- ja kulttuurikohteet sekä lähiseudun rauhanyhdistykset.

Muu toiminta

Juhlat

Juhlia järjestetään perinteisesti itsenäisyyspäivänä, jouluna ja äitienpäivänä. Juhlien ohjelmaan sisältyy alku- ja loppurukousten ja virsien lisäksi esimerkiksi juhlapuhe, runonlausuntaa, laulua ja soittoa sekä päiväkerholaisten ja pyhäkoululaisten esityksiä.

Myyjäiset

Myyjäisiä järjestää sekä Helsingin rauhanyhdistys itse että muut rauhanyhdistykset. Niillä kerätään varoja yhdistysten tai opistojen ja leirikeskusten toimintaan. Myytävänä on yleensä leivonnaisia ja käsitöitä, ja lisäksi tarjolla on ruokaa ja kahvia.

Seurakuntaillat

Myös seurakuntailtoja järjestetään keväisin ja syksyisin. Alustuksessa tarkastellaan uskoon ja elämään liittyvää aihetta Raamatun pohjalta. Alustuksen jälkeen on keskustelua, jossa kaikilla on mahdollisuus käyttää puheenvuoro.