
Helsingin rauhanyhdistykselle omalla autolla saapuva seuravieras, huomioithan, että rauhanyhdistyksellä on hyvin rajallisesti pysäköintitilaa. Suurin osa autoista tulee jättää alueen teiden varsilla oleville parkkipaikoille. Pyri tulemaan ajoissa, silloin on aikaa etsiä luvallinen parkkipaikka. Seuroihin pääsee hyvin myös julkisilla liikennevälineillä.
Oheisessa kartassa vihreällä värillä on merkitty kohdat, jossa kartan tekohetkellä on ollut luvallista pysäköidä. Tilanne on saattanut muuttua, joten varmista aina pysäköintioikeus liikennemerkeistä. Älä koskaan tuki autollasi pihateitä tai risteyksiä, älä myöskään pysäköi maastoon. Johtokunta pyytää muistuttamaan, että Helsinki on kaupunki ja täällä et voi pysäköidä pellolle tai puun alle. Naapurisovun säilyttämiseksi älä myöskään aja toisen kiinteistön piha-alueen asukas-, asiakas-, henkilökunta-, huolto- tai vieraspaikoille.
Pienemmillä kaduilla pysäköinti on sallittu vain kadun toisella puolella ja on tärkeää jättää kulkuväylä vapaaksi alueen asukkaille ja mahdollisten pelastustehtävien varalta. Jätäthän vähintään 5 metriä vapaata tilaa, jos pysäköit suojatien eteen. Useassa risteyksessä on liikennemerkillä osoitettu matka, minkä jälkeen saa vasta pysäköidä. Huomioi tämä, sillä vapaa tila on tarkoitettu suuren ajoneuvon kääntymisen mahdollistamiseksi.